Viimeset pari päivää New Yorkissa kulutettiin lähinnä shoppaillessa, ja se jos mikä on KIVAA :) Vaatteita on reissun aikana tullut kiva pino uusia lisää, ei tartte vähään aikaan mitään shoppailla. Vapauden patsas nyt sitten jäi näkemättä ihan läheltä kun ei viittitty enää lähteä uudestaan katsomaan jonotilannetta. Myöskään Empire state buildingiin ei menty ylös, koska hinta oli melko huima ja korkeita rakennuksia nyt on ennenkin nähty. Missattiinkohan me kaikki perinteiset turistipaikat nyt kokonaan. Chinatownissakaan ei oikeastaan käyty, Jounin kanssa pyöräillessä ehkä vähän niillä kulmissa, mutta ei kunnolla kuitenkaan. Lähinnä aikaa vietettin hotellin ympäristössä ja Time Squaren lähettyvillä. Ja riittihän sielläkin nähtävää!
Tänään aamulla otettiin sitten taksi lentokentälle. Taksikuski puhua pulisi aivan koko matkan ja se matka oli pitkä! Melkoseen aamuruuhkaan jouduttiin ja jonoissa seistiin. Matka sinänsä ei varmaan hirveän pitkä ollut, mutta meni siihen aikaa lähemmäs tunti. Manhattanille mennään autoilla tunnelia pitkin (tai ainakin yksi reitti oli tälläinen..) ja taksikuski kertoi että normaalisti on Manhattania kohti meneviä kaistoja kaksi ja sieltä pois tulevia kaistoja kaksi. Aamuisin muutetaan niin, että pois tulevia kaistoja on vain yksi. Joten ei ihme jos vähän jouduttiin seisomaan ruuhkassa.
Tämä lentokenttä (JFK international airport) on yllättävän pieni ja huono shoppailun kannalta. Pienoinen pettymys siis... Ilmeisesti jossain toisaalla olisi kauppoja enemmän, mutta tämä alue josta meidän kone lähtee on pieni. Tällä hetkellä meidän kone lähtee tunnin myöhässä aikataulusta. Reykjavikissa ollaan sitten kuutisen tuntia, yöaikaa joten tuskin sielläkään mitkään kaupat on auki. Että tiedossa on tuskallisen pitä matka kotiin. Onneksi äiti tulee kentälle vastaan :)
keskiviikko 29. kesäkuuta 2011
sunnuntai 26. kesäkuuta 2011
Philadelphiasta New Yorkiin.
Philadelphiasta siis matkamme on jatkunut junalla nyt New Yorkiin, jossa olemme olleet jo pari päivää kohta. Philadelphiassa ei ihmeitä toisena päivänä tehty, pyörittiin lähinnä kaupungilla. Käytiin kyllä juoksemmassa Rockyn portaat ;) Kaupungista ei uskoisi että on yksi Yhdysvaltojen suurimmista kaupungeista, koska tuntui että itse keskusta oli ihan hallittavissa olevan kokoinen.
New York on kyllä iso kaupunki! Ja kaduilla liikkuu muutama muukin ihminen meidän lisäksi. Hotellinamme on aivan kaupungin keskustassa oleva Hotelli Pennsylvania. Iso hotelli, suht edullinen hinta. Kauhulla odotettiin huoneiden kuntoa kun Hotels.com, josta hotelleja on varattu, oli ihmiset arvioineet pääasiassa sanoin: "worse hotel ever, don't go there!". Olisi ehkä pitänyt uskoa... Mutta koska sijainti ja hinta oli kohdillaan, päätettiin luottaa ettei olisi ihan kauhea. Aulasta saakin kuvan että ihan ok hotelli ja kiva. Huoneeseen kun pääsi niin oli ok ja kiva kaukana. Vanha, rapistunut, likainenkin kuvaisi paremminkin huonetta. No, päätettiin olla sitkeitä ja kestää. Yksi yö nukuttiin ja seuraava ilta kun koitti ja oltiin palattu huoneeseen koettiin sitten se näky jota kukaan ei halua hotellissa kokea. ISO torakka kylppärissä. No sen nyt tietää että minä en ainakaan sellaisessa huoneessa nuku jossa on torakka. Jouni pyydysti torakan muovimukin alle jotta tiedetään missä se on. Minä ja Salla mentiin sitten aulaan ja puolen tunnin jonottamisen jälkeen vihdoinkin päästiin esittämään asiamme. Saatiin uusi huone, melkein ylimmästä kerroksesta. Paljon isompi huone, huomattavasti siistimpi (silti kaukana mistään luksuksesta...). Torakoita ei havaittu, mutta onhan tässä vielä kolmisen päivää aikaa...
New Yorkiin kun saavuttiin niin ensimmäinen ilta meni Time Squarella pyörimiseen ja muualla keskustassa pyörimiseen, ihmettelyyn ja kuvien ottamiseen. Tarkoitus oli mennä Empire Staten huipulle, mutta sinne olisi maksanut melkoisen paljon (en muista enää tarkkaan paljonko) ja oli sumuista joten sieltä ei olisi kuitenkaan nähnyt mitään, joten jäi ainakin tässä vaiheessa vielä menemättä. Halvoille hinnoille voi tässä vaiheessa matkaa heittää hyvästi, vaikka Suomen hintoihin jos vertaa niin ei täällä kyllä kallistakaan ole.
Eilen oli tarkoitus mennä vapauden patsaalle aamupäivällä. Ground Zeron kautta mentiin, joka oli siis pelkkä iso työmaa-alue, ei siis mitän varsinaista nähtävää. Vapauden patsaalle olisi maksanut 35 dollaria ja jono oli n. 2 h. Aikamme pähkäiltyä että mitä tehdään, päädyttiin siihen että otettiin vesitaksi jolta nähtiin suhteellisen läheltä niin vapauden patsas kuin Manhattan- ja Brooklyn-sillat. Saatiin samalla kyyti lähemmäs hotelliamme kun jäätiin eri paikassa pois kun missä mentiin kyytiin. Illalla mentiin katsomaan Memphis -nimistä musikaalia Broadwaylle! Oli kyllä mahtava kokemus! Paikat oli halvimmat mitkä saatiin (reilu 40 dollaria), mutta hyvin näki, tosin oltiiinhan me aika kaukana lavasta. Katsomot oli kerroksittain, joten oltiin melkein katonrajassa. Todella hyvä näytös oli, juuri sellainen musikaali minkä halusinkin nähdä Broadwaylla :)
Tänään aamusta vuokrattiin Jounin kanssa polkypyörät joilla sitten poljettiin Central Parkiin, poikettiin vähän Harlemissakin ja sitten jossain muuallakin (ehkä vähän eksyttiin...). Kuuden tunnin pyörimisen ja polkemisen jälkeen päästiin palauttamaan pyörät. Oli kyllä mukava retki vaikka aina ei tarkalleen tiedettykään missä ollaan ja mihin pitäisi mennä! Eilen New Yorkissa tuli uusi laki voimaan, nyt voidaan vihkiä avioliittoon samaa sukupuolta olevat. Pyöräillessämme jouduttiin sitten sellaiseen ihmissumaan, että hyvä kun läpi pääsi. Oli nimittäin jonkinsortin homoparaati/-tapahtuma. Paljon sateenkarilippuja ja iloisia ihmisiä. Hyvä laki kyllä, voisi tulla sama Suomeenkin!
Tässäpä tältä erää kirjottelut. Hotellissa ei ole langatonta yhteyttä (aulassa on, mutta maksaa), joten nettiin ei pääse ihan niin helpolla kun ennen.
Terkkuja :)
New York on kyllä iso kaupunki! Ja kaduilla liikkuu muutama muukin ihminen meidän lisäksi. Hotellinamme on aivan kaupungin keskustassa oleva Hotelli Pennsylvania. Iso hotelli, suht edullinen hinta. Kauhulla odotettiin huoneiden kuntoa kun Hotels.com, josta hotelleja on varattu, oli ihmiset arvioineet pääasiassa sanoin: "worse hotel ever, don't go there!". Olisi ehkä pitänyt uskoa... Mutta koska sijainti ja hinta oli kohdillaan, päätettiin luottaa ettei olisi ihan kauhea. Aulasta saakin kuvan että ihan ok hotelli ja kiva. Huoneeseen kun pääsi niin oli ok ja kiva kaukana. Vanha, rapistunut, likainenkin kuvaisi paremminkin huonetta. No, päätettiin olla sitkeitä ja kestää. Yksi yö nukuttiin ja seuraava ilta kun koitti ja oltiin palattu huoneeseen koettiin sitten se näky jota kukaan ei halua hotellissa kokea. ISO torakka kylppärissä. No sen nyt tietää että minä en ainakaan sellaisessa huoneessa nuku jossa on torakka. Jouni pyydysti torakan muovimukin alle jotta tiedetään missä se on. Minä ja Salla mentiin sitten aulaan ja puolen tunnin jonottamisen jälkeen vihdoinkin päästiin esittämään asiamme. Saatiin uusi huone, melkein ylimmästä kerroksesta. Paljon isompi huone, huomattavasti siistimpi (silti kaukana mistään luksuksesta...). Torakoita ei havaittu, mutta onhan tässä vielä kolmisen päivää aikaa...
New Yorkiin kun saavuttiin niin ensimmäinen ilta meni Time Squarella pyörimiseen ja muualla keskustassa pyörimiseen, ihmettelyyn ja kuvien ottamiseen. Tarkoitus oli mennä Empire Staten huipulle, mutta sinne olisi maksanut melkoisen paljon (en muista enää tarkkaan paljonko) ja oli sumuista joten sieltä ei olisi kuitenkaan nähnyt mitään, joten jäi ainakin tässä vaiheessa vielä menemättä. Halvoille hinnoille voi tässä vaiheessa matkaa heittää hyvästi, vaikka Suomen hintoihin jos vertaa niin ei täällä kyllä kallistakaan ole.
Eilen oli tarkoitus mennä vapauden patsaalle aamupäivällä. Ground Zeron kautta mentiin, joka oli siis pelkkä iso työmaa-alue, ei siis mitän varsinaista nähtävää. Vapauden patsaalle olisi maksanut 35 dollaria ja jono oli n. 2 h. Aikamme pähkäiltyä että mitä tehdään, päädyttiin siihen että otettiin vesitaksi jolta nähtiin suhteellisen läheltä niin vapauden patsas kuin Manhattan- ja Brooklyn-sillat. Saatiin samalla kyyti lähemmäs hotelliamme kun jäätiin eri paikassa pois kun missä mentiin kyytiin. Illalla mentiin katsomaan Memphis -nimistä musikaalia Broadwaylle! Oli kyllä mahtava kokemus! Paikat oli halvimmat mitkä saatiin (reilu 40 dollaria), mutta hyvin näki, tosin oltiiinhan me aika kaukana lavasta. Katsomot oli kerroksittain, joten oltiin melkein katonrajassa. Todella hyvä näytös oli, juuri sellainen musikaali minkä halusinkin nähdä Broadwaylla :)
Tänään aamusta vuokrattiin Jounin kanssa polkypyörät joilla sitten poljettiin Central Parkiin, poikettiin vähän Harlemissakin ja sitten jossain muuallakin (ehkä vähän eksyttiin...). Kuuden tunnin pyörimisen ja polkemisen jälkeen päästiin palauttamaan pyörät. Oli kyllä mukava retki vaikka aina ei tarkalleen tiedettykään missä ollaan ja mihin pitäisi mennä! Eilen New Yorkissa tuli uusi laki voimaan, nyt voidaan vihkiä avioliittoon samaa sukupuolta olevat. Pyöräillessämme jouduttiin sitten sellaiseen ihmissumaan, että hyvä kun läpi pääsi. Oli nimittäin jonkinsortin homoparaati/-tapahtuma. Paljon sateenkarilippuja ja iloisia ihmisiä. Hyvä laki kyllä, voisi tulla sama Suomeenkin!
Tässäpä tältä erää kirjottelut. Hotellissa ei ole langatonta yhteyttä (aulassa on, mutta maksaa), joten nettiin ei pääse ihan niin helpolla kun ennen.
Terkkuja :)
keskiviikko 22. kesäkuuta 2011
Washington DC
Visiitistä Washington DC:n tuli ehkä odotettua lyhyempi. Ensin vaikeuksia aiheutti se, että hotellia ei ollut varattu etukäteen. Hotellejahan kaupungissa oli pilvin pimein, ja monesta käytiin huonetta kysymässä, kaikki täynnä. Lopulta päätettiin viedä auto parkkiin, tsekata "pakolliset" nähtävyydet ja sitten ajaa syrjemmälle yöksi. Näin siis toimittiin ja lopulta yöksi päädytiin Marylandin puolelle paikkaan nimeltä Bowie (muistaakseni...). Hotelli siellä oli Comfort Inn ja hintaansa nähden todella hyvätasoinen. Aamupäivällä käytiin vähän shoppailemassa ja puolen päivän maissa piti sitten palauttaa vuokra-auto. Hyvä auto olikin! Juna Philadelphiaan lähti yhden jälkeen. Junalipun hinnoissa oli melkoisesti eroa, riippuen kellonajasta ja junasta hinta saattoi vaihdella satojakin dollareita! Lopulta saatiin kolmelle liput n. 250 dollarilla. Ja matkahan oli n. 1,5 tuntia... Että kallista oli. Juna oli paljon hienompi kun mitä VR:n junat on. Isot ja tilavat penkit ja ystävällisempi henkilökunta. Juna-asema Washingtonissa oli enemmäkin lentokentän näköinen ja kokoinen. Laiturillekaan ei päässyt ennenkuin kaikki yhtäaikaa hetki ennen junan lähtöä.
Nyt olemme siis Philadelphiassa. Iltakävelyn perusteella voin sanoa että tykkään kaupungista. Hotellikin on hyvä (The Windor Suites) ja siisti, aivan keskustassa, jälleen kerran hintaansa nähden todella hyvä! Löytyy oikein keittiökin :)
Nyt olemme siis Philadelphiassa. Iltakävelyn perusteella voin sanoa että tykkään kaupungista. Hotellikin on hyvä (The Windor Suites) ja siisti, aivan keskustassa, jälleen kerran hintaansa nähden todella hyvä! Löytyy oikein keittiökin :)
Muutama kuva...
Kuvissa Memphiksen katua ukkoskuuron sattuessa, Alabama-perhettä ja ihmetystä kun uima-allas hajosi, meidän toinen vuokra-auto, washington monumentti.
maanantai 20. kesäkuuta 2011
Memphis, Killen, Nashville!
Suihkua Tunicassa ei saatu toimimaan, luultiin että se on rikki. No seuraavana päivänä kun päästiin Memphikseen ja suihku ei taaskaan toiminut ruvettiin ihmettelemään. Kysymällä kaikki selviää, joten todettiin lopulta että tyhmät turistit ei vaan osannut käyttää amerikkalaista suihkua!
Memphiksessä oltiin yksi yö ja yksi kokonainen päivä. Kaupunki vaikutti oikein mukavalta, muistaakseni se on suunnilleen Helsingin kokoinen, tosin ei vaikuttanut niin isolta. Beale street oli vähän samantyyppinen kadunpätkä kun mikä New orleansissa oli Bourbon street. Paljon ravintoloita, live-musaa ja gift shoppeja. Katu myös suljettiin autoilta illaksi, kuten New Orleansissakin.
Memphiksessä kun oltiin, niin täytyihän se käydä Gracelandissa. Tavallaan yritetään välttää kaikkia turistirysiä, mutta pakko sellaisissakin on välillä käydä. Elviksen koti oli kyllä hieno talo, kelpaisi mullekin ;) Kierros oltiin rakennettu niin, että jokainen sai kuulokkeet päähän josta eri nappeja painamalla tuli sitten tekstiä aina kyseisestä kohteesta/huoneesta. Jokainen kohde oli ovelasti tehty niin, että ulos pääsi vain gift shopin kautta. Gracelandissa olisi helposti saanut vaikka koko päivän kulumaan jos olisi halunnut, mutta sentään niin kovia Elvis-faneja me emme ole, pari tuntia riitti meille.
Toinen Memphiksen kohde oli Sun studio, johon Elvis oli nuorena poikana kävellyt sisään ja sitä kautta sitten tullut koko maailman tietoisuuteen. Siellä ei kierrokselle menty vaikka sellainenkin olisi ollut tarjolla.
Lämpötila Memphiksessä oli todella kostean kuuma, illaksi sitten saatiinkin kunnon ukkosmyräkkä salamoiden ja vesisateen kera!
Memphiksestä matka jatkui kohti Killeniä, Alabamaa. Killen on siis se paikka jossa ak. on viettänyt vaihto-oppilasvuoden 2001-02. Täytyy myöntää että kyllä jännitti yhdeksän vuoden jälkeen palata tuttuun paikkaan. Ihmiset oli pysynyt pääpiirteittäin samanlaisina, myös paikka näytti samalta. Tosin yhdeksään vuoteen siellä ei oltu ilmeisesti siivottu lainkaan... Viikonloppu vietettiin siellä, lauantaina käytiin pelaamassa fresbeegolfia Tishomingon retkeilypuistossa (fresbeegolfia harrastettiin vaihtarivuotenanin PALJON!) ja sunnuntaina minä kävin isänpäivälounaalla perheen sukulaisten luona. Mukava oli nähdä vanhoja "sukulaisia". Juuri kun oltiin lähtökuopissa saatiin seurata perheen uima-altaan hajoamista. Kuului vain pamahdus ja kaikki vedet valui pitkin pihaa. Onni onnettomuudessa ettei kukaan, varsinkaan lapsista, ollut sillä hetkellä altaassa.
Killenistä matka jatkui kohti Nashvilleä. Taidettiin kaikki tykätä kyseistä kaupungista, minä ainakin ihastui paikkaan täysin! Jälleen toistui samantyyppinen kadunpätkä kun mitä New Orleansisssa ja Memphiksessä oli, tällä kertaa Broadway -niminen. Tätä katua ei tosin illaksi suljettu autoilta. Paljon ravintoloita, live-musaa, kauppoja. Kauiten istuttiin Saloona -nimisessä baarissa ja kuunneltiin The Eskimo Brotherseja, aivan järjettömän hyvä covereita soittava kantri-/rokkibändi. Olivat tehneet jopa Lady Gagan Bad Romancesta kantriversion. Kertakaikkiaan mahtava tunnelma! Tälläisiä bändejä kun saisi Suomeenkin.
Nyt ollaan matkalla sitten kohti Washington DC:tä, ehkä Knoxvillen kautta tai sitten ei. Se selviää matkalla. Yksi stoppi tehtiin jo Lynchburgissa, Jack Daniel's viskin kaupungissa. Käytiin tehtaalla ja mentiin myös kierrokselle mukaan. Mielenkiintoista oli ja viski haisi (tuoksui). Ostettiin kotiin yksi pullokin kyseistä ainetta, joku harvinaisuus mitä ei missään muualla myydä kun tehtaalla. Että harvat ja valitut ehkä pääsevät sitä sitten maistelemaan, olettaen että sitä ei meiltä lentokentällä oteta pois, ei olla ihan perillä siitä saako alkoholia tuoda täältä ja jos niin kuinka paljon.
Helle jatkuu, tosin ei ihan niin pahan kun mitä välissä oli, nyt enää ehkä n. 30 astetta (90 farenhaittia).
Memphiksessä oltiin yksi yö ja yksi kokonainen päivä. Kaupunki vaikutti oikein mukavalta, muistaakseni se on suunnilleen Helsingin kokoinen, tosin ei vaikuttanut niin isolta. Beale street oli vähän samantyyppinen kadunpätkä kun mikä New orleansissa oli Bourbon street. Paljon ravintoloita, live-musaa ja gift shoppeja. Katu myös suljettiin autoilta illaksi, kuten New Orleansissakin.
Memphiksessä kun oltiin, niin täytyihän se käydä Gracelandissa. Tavallaan yritetään välttää kaikkia turistirysiä, mutta pakko sellaisissakin on välillä käydä. Elviksen koti oli kyllä hieno talo, kelpaisi mullekin ;) Kierros oltiin rakennettu niin, että jokainen sai kuulokkeet päähän josta eri nappeja painamalla tuli sitten tekstiä aina kyseisestä kohteesta/huoneesta. Jokainen kohde oli ovelasti tehty niin, että ulos pääsi vain gift shopin kautta. Gracelandissa olisi helposti saanut vaikka koko päivän kulumaan jos olisi halunnut, mutta sentään niin kovia Elvis-faneja me emme ole, pari tuntia riitti meille.
Toinen Memphiksen kohde oli Sun studio, johon Elvis oli nuorena poikana kävellyt sisään ja sitä kautta sitten tullut koko maailman tietoisuuteen. Siellä ei kierrokselle menty vaikka sellainenkin olisi ollut tarjolla.
Lämpötila Memphiksessä oli todella kostean kuuma, illaksi sitten saatiinkin kunnon ukkosmyräkkä salamoiden ja vesisateen kera!
Memphiksestä matka jatkui kohti Killeniä, Alabamaa. Killen on siis se paikka jossa ak. on viettänyt vaihto-oppilasvuoden 2001-02. Täytyy myöntää että kyllä jännitti yhdeksän vuoden jälkeen palata tuttuun paikkaan. Ihmiset oli pysynyt pääpiirteittäin samanlaisina, myös paikka näytti samalta. Tosin yhdeksään vuoteen siellä ei oltu ilmeisesti siivottu lainkaan... Viikonloppu vietettiin siellä, lauantaina käytiin pelaamassa fresbeegolfia Tishomingon retkeilypuistossa (fresbeegolfia harrastettiin vaihtarivuotenanin PALJON!) ja sunnuntaina minä kävin isänpäivälounaalla perheen sukulaisten luona. Mukava oli nähdä vanhoja "sukulaisia". Juuri kun oltiin lähtökuopissa saatiin seurata perheen uima-altaan hajoamista. Kuului vain pamahdus ja kaikki vedet valui pitkin pihaa. Onni onnettomuudessa ettei kukaan, varsinkaan lapsista, ollut sillä hetkellä altaassa.
Killenistä matka jatkui kohti Nashvilleä. Taidettiin kaikki tykätä kyseistä kaupungista, minä ainakin ihastui paikkaan täysin! Jälleen toistui samantyyppinen kadunpätkä kun mitä New Orleansisssa ja Memphiksessä oli, tällä kertaa Broadway -niminen. Tätä katua ei tosin illaksi suljettu autoilta. Paljon ravintoloita, live-musaa, kauppoja. Kauiten istuttiin Saloona -nimisessä baarissa ja kuunneltiin The Eskimo Brotherseja, aivan järjettömän hyvä covereita soittava kantri-/rokkibändi. Olivat tehneet jopa Lady Gagan Bad Romancesta kantriversion. Kertakaikkiaan mahtava tunnelma! Tälläisiä bändejä kun saisi Suomeenkin.
Nyt ollaan matkalla sitten kohti Washington DC:tä, ehkä Knoxvillen kautta tai sitten ei. Se selviää matkalla. Yksi stoppi tehtiin jo Lynchburgissa, Jack Daniel's viskin kaupungissa. Käytiin tehtaalla ja mentiin myös kierrokselle mukaan. Mielenkiintoista oli ja viski haisi (tuoksui). Ostettiin kotiin yksi pullokin kyseistä ainetta, joku harvinaisuus mitä ei missään muualla myydä kun tehtaalla. Että harvat ja valitut ehkä pääsevät sitä sitten maistelemaan, olettaen että sitä ei meiltä lentokentällä oteta pois, ei olla ihan perillä siitä saako alkoholia tuoda täältä ja jos niin kuinka paljon.
Helle jatkuu, tosin ei ihan niin pahan kun mitä välissä oli, nyt enää ehkä n. 30 astetta (90 farenhaittia).
keskiviikko 15. kesäkuuta 2011
New Orleans!
Huh mikä seikkailu nämä muutama viimeinen päivä on ollut! Las Vegasista lensimme siis Houstoniin. Lento oli yölento, lähti yhdeltä yöllä. Viimeinen päivä Vegasissa oli melkoista palloilua ympäriinsä, menimmekin jo todella hyvissä ajoin lentokentälle kun tuntui ettei Vegasissa enää keksi tekemistä. Lento itse meni hyvin. Kentältä otettiin sitten taksi suoraa Houstonin bussiasemalle josta lähti bussimme kohti New Orleansia.
Matkalla bussiasemalle pääsimme todistamaan melko yllättävää kolaria. Ajotapahan on melko vauhdikas, moottoriteillä ajetaan lujaa! Yhtäkkiä edessä kuului pamahdus ja taksi hiljensi vauhdilla. Edellä ollut auto oli poikittain tiellä sementtiaitojen välissä jumissa. Kuskille ei onneksi käynyt kuinkaan! Pääsimme jatkamaan matkaamme ohittamalla kolariauton suljetulla, vastaantulevien kaistalla.
Bussiasemalle kun päästiin oli aikainen aamu ja nukkuminen lentokoneessa oli mitä oli... Bussiin päästäkseen piti mennä turvatarkastuksen läpi, ihan kun lentokentällä olisi ollut. Juuri kun oltiin astumassa bussiin Jouni huomasi että lompakkoa ei löydy mistään. Paniikissa pengottiin kaikki mahdolliset paikat, ei vaan löytynyt. No vaihtoehdot oli että joko se on varastettu tai sitten se oli jäänyt McDonaldsiin jossa käytiin "aamupalalla". Seuraavat vaihtoehdot oli joko jäädä bussista pois tai mennä bussiin, ilman lompakko joka tapauksessa. Päädyttiin menemään bussiin koska lompakon löytäminen olisi ollut melko mahdotonta. Bussissa sitten soitto Nordeaan ja luottokorttien mitätöinti. Lievän v-tutuksen vallassa matkamme siis jatkui kohti New Orleansia. Hetken päästä sitten Salla löysi lompakon omasta repustaan, tietenkin. Hyvä niin, mutta huono kun luottokortteja ei voida tällä matkalla enää kuitenkaan käyttää, ainoat luottokortit kun oli Jounilla.
Tähän mennessä ollaan totuttu siihen, että ihmiset ovat todella ystävällisiä, joskus jopa yliystävällisiä, tennäisiä. Koko ajan vieraat ihmiset kyselevät kuulumisia ja onko kaikki hyvin ja voiko vielä tehdä jotain meidän hyväksi. Poikkeus vahvistaa säännön, bussikuski oli jotain aivan muuta. Varmasti tylyin henkilö matkamme aikana! Ajotapakin oli arveluttavaa... Sekin on huomattu, että tiet ovat moottoritiet mukaanlukien huonossa kunnossa.
Kesken bussimatkan oli vielä ratsia. Poliisit tuli ja tarkasti ensin kaikkien henkilöllisyyspaperit. Sitten kaikki pihalle ja huumekoirat kehiin. Ensimmäisenä minun reppuni nuuhkittiin, onneksi ei löytynyt mitään ;) Salla tutustui matkan aikana johonkin paikalliseen muusikkoon, joka kertoi että ratsioita ei normaalisti ole, ellei joku ole vinkannut mahdollisesta huumekuljetuksesta. Meidän bussista ei kuitenkaan keneltäkään mitään löytynyt.
New Orleansiin kun päästiin, otettiin taas taksi hotellille. Tällä kertaa hotellin nimi oli O Keefe plaza hotel. Valinta osui kyseiseen hotelliin sijainnin ja hinnan vuoksi. Huoneeseen kun päästiin todettiin että sänkyjä on tasan yksi. Onneksi ollaan hyvi keskenämme toimeen tulevia, yks lisäpeitto (=lakana) ja kolme meni rinnakkain ihan hyvin, tiiviisti tosin! Hotellin taso oli samaa kuin muidenkin joissa ollaan yövytty, ihan ok. Aamiainen kuului sentään hintaan.
Kaupunkin New Orleans oli oikein mukava, kaikki tykkäsimme. Lämpötila oli kovin eksoottinen, n. 35 astetta ja päälle järjetön kosteus. Ensimmäisenä iltana kun tultiin ravintolasta jossa käytiin syömässä (House of blues) törmättiiin paikalliseen rouvaan joka halusi esitellä meille kotinsa. Rouva asui samassa talossa jossa ravintola oli. Vähän ihmeteltiin moista kutsua mutta mentiin sitten kun oli niin mukavan oloinen nainen. Komea oli terassi rouvalla, paljon kukkia ja tosi iso. Näkymät Missisippi-joelle ja kaupunkiin. Sisällä kun kävästiin nopeasti niin näytti kuin jossain museossa. Kertoi että olivat miehensä kanssa ostaneet elmänsä aikana aina mikä silmää miellytti. Kahteen otteeseen oli rouvan asunto mennyt myrskyn mukana piloille, mutta aina oltiin rakennettu uudestaan. Mitenhän kaikki ne tavarat oli säästynyt...?
Kaupungilla pyörimisen lisäksi käytiin suoajelulla. Neljän tunnin retki piti sisällään n. tunnin ajomatkan edestakaisin suolle sekä n. kahden tunnin ajelun suolla venellä. Ensin venettämme tuli moikkaamaan pikkuisia alligaattoreita. Loppuvaiheessa yksi iso, big Al -niminen, ihmistä selkeästi isompi kaveri. Matkaoppaamme kertoi, että sääntö on, että jos alligaattori on ihmisen kokoinen tai isompi, ei sen kanssa kannata tehdä lähempää tuttavuutta. Big Al olisi todennäköisesti saanut kenestä vain meistä kivan välipalan. Opas syötti alligaattoreille vaahtokarkkeja ja nakkeja. Kuka arvaa miksi vaahtokarkkeja? Teki mieli kysyä että mitä sokeri- ja suolapalat tekevät pidemmällä juoksulla alligaattoreideen elimistölle. En sitten kuitenkaan osannut muotoilla kysymystäni englanniksi joten jäi kysymättä. Hyviä kuvia saatiin, niistä joku myöhemmin tänne blogiin tulee.
Suoajelulle mennessämme bussista näki hyvin mitä Katriina-myrsky oli tehnyt, osa taloista oli rakennettu uudelleen mutta oli kyllä todella paljon tyhjiä tontteja tai taloja joille ei oltu myrskyn jälkeen tehty mitään. Jopa kokonainen sairaala oli pyyhkiytynyt pois. Huvipuisto oli jätetty niille sijoilleen tuhoutuneena. Hassua että ihmiset voivat jättää omaisuutensa noin vain paikalleen mätänemään ilman mitään vastuuta.
Illalla käytiin syömässä Gumbo -nimisessä ravintolassa. Otettiin Jounin kanssa perinteistä New Orleansilaista punakalaa joka tarjoiltiin paistettujen perunnoiden, rapumössön ja kaali/kinkku sotkun kera. Oli hyvää! Salla nautti sitten "vegesalaatin"... Bourbon-kadulla tuntui olevan koko New Orleansin yöelämä. Baaria ja kuppilaa toisen vieressä, paljon valoja, katutaiteilijoita ym. Baarit tuntui kilpailevan juomien ja ruokien lisäksi sillä että kuka soittaa musiikkia isoimmalla volyymillä. Monessa paikassa oli live-musiikkia jota olisi ollut kiva mennä kuuntelemaan jos volyymitaso olisi ollut siedettävä. Volyymillä jolla soittivat oli epäsiedettävää kun seisoi kadulla, saati että olisi mennyt sisälle. Bourbon-katu oli kapea ja illalla autoilta suljettu. Voin vain kuvitella millainen menos siellä on Mardi Grasin aikana.
Jotta matkamme ei kävisi liian helpoksi, ei seuraavan päivän autovuokraus sujunut ihan mutkitta Jounin luottokorttien sulkemisen takia. Piti soittaa Suomeen jotta vaihtavat vuokraajaksi Sallan. Lopulta kun luuriin joku saatiin ja asia tuli hoidettua lupasivat he Suomesta faksata oikeat paperit New Orleansin lentokentän vuokrauspisteeseen, jossa siis olimme. No eipä älytty tarkistaa faksinumeroa joka siis oli väärä. Uusintasoitto Suomeen ja nauha puhelimessa että paikka on suljettu. Aikamme pähkäiltyä Jouni katsoi sähköpostinsa josta onneksi löytyi tarvittavat tiedot ja saimme auton. Joten tien päällä taas olemme :) Autona tällä kertaa Chrysler Town&Country mini-van. Päätimme vaihtaa palautuspaikkaa Knoxvillen sijasta Washingot DC:n. Loppumatka sitten junalla. Alunperin piti siis mennä jo Knoxvillestä junalla loppumatka.
Tämän tekstin kirjoitin autossa. Nyt ollaan n. puolentunnin ajon päässä Memphiksestä paikassa nimeltä Tunica. Hotelli vaikuttaa ihan ok:lta, tosin ei saada suihkua toimimaan kunnolla...
Matkalla bussiasemalle pääsimme todistamaan melko yllättävää kolaria. Ajotapahan on melko vauhdikas, moottoriteillä ajetaan lujaa! Yhtäkkiä edessä kuului pamahdus ja taksi hiljensi vauhdilla. Edellä ollut auto oli poikittain tiellä sementtiaitojen välissä jumissa. Kuskille ei onneksi käynyt kuinkaan! Pääsimme jatkamaan matkaamme ohittamalla kolariauton suljetulla, vastaantulevien kaistalla.
Bussiasemalle kun päästiin oli aikainen aamu ja nukkuminen lentokoneessa oli mitä oli... Bussiin päästäkseen piti mennä turvatarkastuksen läpi, ihan kun lentokentällä olisi ollut. Juuri kun oltiin astumassa bussiin Jouni huomasi että lompakkoa ei löydy mistään. Paniikissa pengottiin kaikki mahdolliset paikat, ei vaan löytynyt. No vaihtoehdot oli että joko se on varastettu tai sitten se oli jäänyt McDonaldsiin jossa käytiin "aamupalalla". Seuraavat vaihtoehdot oli joko jäädä bussista pois tai mennä bussiin, ilman lompakko joka tapauksessa. Päädyttiin menemään bussiin koska lompakon löytäminen olisi ollut melko mahdotonta. Bussissa sitten soitto Nordeaan ja luottokorttien mitätöinti. Lievän v-tutuksen vallassa matkamme siis jatkui kohti New Orleansia. Hetken päästä sitten Salla löysi lompakon omasta repustaan, tietenkin. Hyvä niin, mutta huono kun luottokortteja ei voida tällä matkalla enää kuitenkaan käyttää, ainoat luottokortit kun oli Jounilla.
Tähän mennessä ollaan totuttu siihen, että ihmiset ovat todella ystävällisiä, joskus jopa yliystävällisiä, tennäisiä. Koko ajan vieraat ihmiset kyselevät kuulumisia ja onko kaikki hyvin ja voiko vielä tehdä jotain meidän hyväksi. Poikkeus vahvistaa säännön, bussikuski oli jotain aivan muuta. Varmasti tylyin henkilö matkamme aikana! Ajotapakin oli arveluttavaa... Sekin on huomattu, että tiet ovat moottoritiet mukaanlukien huonossa kunnossa.
Kesken bussimatkan oli vielä ratsia. Poliisit tuli ja tarkasti ensin kaikkien henkilöllisyyspaperit. Sitten kaikki pihalle ja huumekoirat kehiin. Ensimmäisenä minun reppuni nuuhkittiin, onneksi ei löytynyt mitään ;) Salla tutustui matkan aikana johonkin paikalliseen muusikkoon, joka kertoi että ratsioita ei normaalisti ole, ellei joku ole vinkannut mahdollisesta huumekuljetuksesta. Meidän bussista ei kuitenkaan keneltäkään mitään löytynyt.
New Orleansiin kun päästiin, otettiin taas taksi hotellille. Tällä kertaa hotellin nimi oli O Keefe plaza hotel. Valinta osui kyseiseen hotelliin sijainnin ja hinnan vuoksi. Huoneeseen kun päästiin todettiin että sänkyjä on tasan yksi. Onneksi ollaan hyvi keskenämme toimeen tulevia, yks lisäpeitto (=lakana) ja kolme meni rinnakkain ihan hyvin, tiiviisti tosin! Hotellin taso oli samaa kuin muidenkin joissa ollaan yövytty, ihan ok. Aamiainen kuului sentään hintaan.
Kaupunkin New Orleans oli oikein mukava, kaikki tykkäsimme. Lämpötila oli kovin eksoottinen, n. 35 astetta ja päälle järjetön kosteus. Ensimmäisenä iltana kun tultiin ravintolasta jossa käytiin syömässä (House of blues) törmättiiin paikalliseen rouvaan joka halusi esitellä meille kotinsa. Rouva asui samassa talossa jossa ravintola oli. Vähän ihmeteltiin moista kutsua mutta mentiin sitten kun oli niin mukavan oloinen nainen. Komea oli terassi rouvalla, paljon kukkia ja tosi iso. Näkymät Missisippi-joelle ja kaupunkiin. Sisällä kun kävästiin nopeasti niin näytti kuin jossain museossa. Kertoi että olivat miehensä kanssa ostaneet elmänsä aikana aina mikä silmää miellytti. Kahteen otteeseen oli rouvan asunto mennyt myrskyn mukana piloille, mutta aina oltiin rakennettu uudestaan. Mitenhän kaikki ne tavarat oli säästynyt...?
Kaupungilla pyörimisen lisäksi käytiin suoajelulla. Neljän tunnin retki piti sisällään n. tunnin ajomatkan edestakaisin suolle sekä n. kahden tunnin ajelun suolla venellä. Ensin venettämme tuli moikkaamaan pikkuisia alligaattoreita. Loppuvaiheessa yksi iso, big Al -niminen, ihmistä selkeästi isompi kaveri. Matkaoppaamme kertoi, että sääntö on, että jos alligaattori on ihmisen kokoinen tai isompi, ei sen kanssa kannata tehdä lähempää tuttavuutta. Big Al olisi todennäköisesti saanut kenestä vain meistä kivan välipalan. Opas syötti alligaattoreille vaahtokarkkeja ja nakkeja. Kuka arvaa miksi vaahtokarkkeja? Teki mieli kysyä että mitä sokeri- ja suolapalat tekevät pidemmällä juoksulla alligaattoreideen elimistölle. En sitten kuitenkaan osannut muotoilla kysymystäni englanniksi joten jäi kysymättä. Hyviä kuvia saatiin, niistä joku myöhemmin tänne blogiin tulee.
Suoajelulle mennessämme bussista näki hyvin mitä Katriina-myrsky oli tehnyt, osa taloista oli rakennettu uudelleen mutta oli kyllä todella paljon tyhjiä tontteja tai taloja joille ei oltu myrskyn jälkeen tehty mitään. Jopa kokonainen sairaala oli pyyhkiytynyt pois. Huvipuisto oli jätetty niille sijoilleen tuhoutuneena. Hassua että ihmiset voivat jättää omaisuutensa noin vain paikalleen mätänemään ilman mitään vastuuta.
Illalla käytiin syömässä Gumbo -nimisessä ravintolassa. Otettiin Jounin kanssa perinteistä New Orleansilaista punakalaa joka tarjoiltiin paistettujen perunnoiden, rapumössön ja kaali/kinkku sotkun kera. Oli hyvää! Salla nautti sitten "vegesalaatin"... Bourbon-kadulla tuntui olevan koko New Orleansin yöelämä. Baaria ja kuppilaa toisen vieressä, paljon valoja, katutaiteilijoita ym. Baarit tuntui kilpailevan juomien ja ruokien lisäksi sillä että kuka soittaa musiikkia isoimmalla volyymillä. Monessa paikassa oli live-musiikkia jota olisi ollut kiva mennä kuuntelemaan jos volyymitaso olisi ollut siedettävä. Volyymillä jolla soittivat oli epäsiedettävää kun seisoi kadulla, saati että olisi mennyt sisälle. Bourbon-katu oli kapea ja illalla autoilta suljettu. Voin vain kuvitella millainen menos siellä on Mardi Grasin aikana.
Jotta matkamme ei kävisi liian helpoksi, ei seuraavan päivän autovuokraus sujunut ihan mutkitta Jounin luottokorttien sulkemisen takia. Piti soittaa Suomeen jotta vaihtavat vuokraajaksi Sallan. Lopulta kun luuriin joku saatiin ja asia tuli hoidettua lupasivat he Suomesta faksata oikeat paperit New Orleansin lentokentän vuokrauspisteeseen, jossa siis olimme. No eipä älytty tarkistaa faksinumeroa joka siis oli väärä. Uusintasoitto Suomeen ja nauha puhelimessa että paikka on suljettu. Aikamme pähkäiltyä Jouni katsoi sähköpostinsa josta onneksi löytyi tarvittavat tiedot ja saimme auton. Joten tien päällä taas olemme :) Autona tällä kertaa Chrysler Town&Country mini-van. Päätimme vaihtaa palautuspaikkaa Knoxvillen sijasta Washingot DC:n. Loppumatka sitten junalla. Alunperin piti siis mennä jo Knoxvillestä junalla loppumatka.
Tämän tekstin kirjoitin autossa. Nyt ollaan n. puolentunnin ajon päässä Memphiksestä paikassa nimeltä Tunica. Hotelli vaikuttaa ihan ok:lta, tosin ei saada suihkua toimimaan kunnolla...
sunnuntai 12. kesäkuuta 2011
Las Vegas!
Las Vegasissa yövyimme Jounin kanssa kaksin Stratosphere -nimisessä hotellissa, Salla meni eri hotelliin meidän hotellin viereen. Tämä oli ihan tarkoituksellista, oltiin Jounin kanssa jo kauan aikaa sitten päätetty että Vegasissa yövytään vähän "paremmin" ja kaksin. Stratosphere oli varsinainen hotelli-casino-kauppakeskus kompleksi. Hotelliin kuului korkea, näsinneulaa muistuttava, torni. Tornissa oli katolla kolme huvipuistolaitetta ja mahdollisuus hypätä "benji" katolta. Kävimme jounin kanssa Big Shot -nimisessä laitteessa joka ampuu kyydissä olijat kohti taivasta ja sitten alas. Täytyy myöntää että kyllä pelotti! korkimmassa kohdassa oltiin siis n. 350 m korkeudessa. Mutta kyllä kannatti, oli todella hauska vaikka sen jälkeen olikin jalat ihan hyytelöä vähän aikaa. Jouni meni sitten vielä toiseen laitteeseen johon ak ei uskaltanut/halunnut mennä kun se pyöri niin kovasti.
Kaupunkina Vegas on varsinainen bilekaupunki. Oikeastaan vain ja ainoastaan bilekaupunki. Kolme kokonaista päivää oli ehkä hivenen liikaa, muuta tekemistä kun ei juurikaan ollut kun kiertely turisti-krääsä puodeissa tai casinolla istuminen. Erityisesti kahviloita kaipasimme. Myöskään mitään puistoja ei ollut johon olisi voinut mennä istumaan, penkkejä ei myöskään kadunvarsilla ollut. Päivällä melko tavallisen näköinen kaupunki joka sitten yöllä muuttui varsinaiseksi valoshowksi. Casinolla sai hetken pelattuaan jopa "ilmaisia" juomia jos halusi, tosin sehän on vain kuvitelmaa että ne ilmaisia olisi ollut, tässä kaupungissa ei varmasti ole mikään ilmaista!
Lauantaina sitten toteutettiin Jounin kanssa meidän Elvis-häät! Koska olimme jo virallisesti naimisissa, oli kyseessä vihkivalojen "uusiminen". Tosin mitään uusimistahan se ei ollut kun ei meillä maistraatissa mitään valoja tietenkään ollut alunperinkään. Elvis oli aivan mahtava! Lauloi pari biisiä, Viva Las Vegas ja Love Me Tender. Elvis itse saatteli morsiamen alttarille ja sitten toistettiin hauskat vihkivalat Elviksen perässä, vala muodostui Elviksen biisien nimistä. Kuvia otettiin paljon, tosin nehän maksaa tietysti sitten erikseen. Kaiken kaikkiaan kyllä aivan mahtava kokemus!
Nyt ollaan sitten jo lentokentällä odottamassa lentoa Houstoniin. Lento lähtee vasta yhdeltä yöllä, perillä pitäisi olla viiden maissa paikallista aikaa ja sieltä sitten bussilla New Orleansiin. Että seuraavan kerran sitten New Orleansista juttua :)
Kaupunkina Vegas on varsinainen bilekaupunki. Oikeastaan vain ja ainoastaan bilekaupunki. Kolme kokonaista päivää oli ehkä hivenen liikaa, muuta tekemistä kun ei juurikaan ollut kun kiertely turisti-krääsä puodeissa tai casinolla istuminen. Erityisesti kahviloita kaipasimme. Myöskään mitään puistoja ei ollut johon olisi voinut mennä istumaan, penkkejä ei myöskään kadunvarsilla ollut. Päivällä melko tavallisen näköinen kaupunki joka sitten yöllä muuttui varsinaiseksi valoshowksi. Casinolla sai hetken pelattuaan jopa "ilmaisia" juomia jos halusi, tosin sehän on vain kuvitelmaa että ne ilmaisia olisi ollut, tässä kaupungissa ei varmasti ole mikään ilmaista!
Lauantaina sitten toteutettiin Jounin kanssa meidän Elvis-häät! Koska olimme jo virallisesti naimisissa, oli kyseessä vihkivalojen "uusiminen". Tosin mitään uusimistahan se ei ollut kun ei meillä maistraatissa mitään valoja tietenkään ollut alunperinkään. Elvis oli aivan mahtava! Lauloi pari biisiä, Viva Las Vegas ja Love Me Tender. Elvis itse saatteli morsiamen alttarille ja sitten toistettiin hauskat vihkivalat Elviksen perässä, vala muodostui Elviksen biisien nimistä. Kuvia otettiin paljon, tosin nehän maksaa tietysti sitten erikseen. Kaiken kaikkiaan kyllä aivan mahtava kokemus!
Nyt ollaan sitten jo lentokentällä odottamassa lentoa Houstoniin. Lento lähtee vasta yhdeltä yöllä, perillä pitäisi olla viiden maissa paikallista aikaa ja sieltä sitten bussilla New Orleansiin. Että seuraavan kerran sitten New Orleansista juttua :)
torstai 9. kesäkuuta 2011
Grand Canyon!
Los Angelesin jälkeen yövyttiin yksi yö Kingman -nimisessä pikkukaupungissa. Motellina oli ketjun 6 hotelli ja oli ihan ok tasoinen. Ajomatka oli mielenkiintoinen, väliin pientä vuoristoa, väliin tasaista aavikkoa. Poikettiin matkalla myös sattumalta kohdalle osuneeseen aavekaupunkiin, Calicoon. Se oli joskus 1800-luvulla ollut varakas kaivoskaupunki, parhaimmillaan asunut muistaakseni 1200 asukasta. 10 vuotta sitten asui vielä 8 asukasta, tämän hetken tilanne jäi vähän auki. Nyt paikka oli melkoinen turistikoohde, enemmän gift shoppeja kun muuta. Tulipahan sellainenkin paikka nähtyä. Hooverin padolla käytiin seuraavaksi. Hieno oli ja tosi iso! Parhaimmat näkymät tosin sai sillalta padon vieressä, joka oli melko uusi. Pato itse on muistaakseni rakennettu 30-luvulla. Yöpymisen jälkeen ajettiin vielä n. 2,5 h Grand Canyonille. Tavattiin Tusayassa Sheena, joka on annika-kaverin serkku ja asuu Arizonassa pienen matkan päässä kanionista. Sheena oli hyvä opas meille ja päästiin hänen avullaan puistoonkin ilmaiseksi. Kanioni oli aivan käsittämättömän valtava!! Todella upea ilmestys. Käveltiin reunaa pitkin muutama kilometri maisemia ihaillen. Osassa matkaa oli aita, mutta osassa kohtaa ei joten ihan reunallekin pääsi jos uskalsi mennä. Kuvia tuli otettua paljon, harmi vaan että kuva ei koskaan näytä yhtä hienolta kun mitä todellisuus on. Kanion jälkeen ajeltiin viitisen tuntia Vegasiin, jossa ollaan siis nyt. Hotellina Super 8. Huomenna vaihtuu hotelli kun mennään vähän lähemmäksi kasinoaluetta, nyt jäätiin vähän syrjemmälle kun oli jo niin ilta.
Mutta tämän kerran saldo oli se, että kyllä kannatti ajella edestakaisin monta tuntia kanionin takia. Ensi kerralla sitten pitää päästä vaeltamaan kanionin pohjalle ;)
Nyt voi lähettää terkut todella helteisestä Vegasista. Kahdeksan maissa kun saavuttiin perille oli lämpötila vielä sellaset 37 astetta!
Mutta tämän kerran saldo oli se, että kyllä kannatti ajella edestakaisin monta tuntia kanionin takia. Ensi kerralla sitten pitää päästä vaeltamaan kanionin pohjalle ;)
Nyt voi lähettää terkut todella helteisestä Vegasista. Kahdeksan maissa kun saavuttiin perille oli lämpötila vielä sellaset 37 astetta!
keskiviikko 8. kesäkuuta 2011
LA!
Los Angeles jäämässä nyt jo taakse. Kaupunki oli todella iso, ehken jopa liian iso. Ruuhkat aivan älyttömiä ja kaistoja liian monta. Oltaisiin voitu olla LA:ssa vielä yksi päivä ja lähteä vasta huomenna eteenpäin, mutta otetaan mielummin yksi ylimääräinen päivä johonkin toiseen kohteeseen. Me käytiin Jounin kanssa maanantaina myöhään illalla vielä ajelemassa, laiteettiin gps:ään Hollywood ja löydettiinkin perille. Ilman navigaattoria oltaisiin kyllä hukassa! Välimatka LA:ssa tuntuu olevan todella isoja, yksi ja sama tie voi jatkua helposti toistakymmentä kilometria. Hollywood ei ollut tuolloin illalla sen kummeman näköinen kuin seuraavana päivänäkään. Tavallisen näköinen kadunpätkä mitä täällä nyt on muuallakin, enemmän vaan turisteille suunnattua toimintaa.
Päivällä ei kauhean kauaa ollut aikaa Hollywoodissa pyöriä kun piti jo kiiruhtaa Conan O'brien shown kuvauksiin. Se olikin mielenkiintoinen tapahtuma. Ensin mentiin parkkihalliin, mihin oli järjestetty odotustila. Sinne päästäkseen piti mennä kolmesta tarkistuspisteestä läpi; ensimmäisessä tutkittiiin tavarat ja jouduttiin jättämään kamerat vartijoiden huostaan. Sitten piti esittää varauslappunen ja kolmannesta saatiin liput ja rannekkeet ja vuoronumero. Ja joka pisteessä piti Jounin näyttää henkkarit, mun ja Sallan vaan kerran. Lippu oli siis Jounin nimellä. Tämän jälkeen sai alueelta poistua hetkeksi aikaa, tosin takaisin tullessa joka kerta tavarat tutkittiin. Viimeinkin ihmisiä alettiin kutsua vuoronumeron perusteella jonoon. Sitten meidät kuljetettiin kuin lastantarhalaiset konsanaan parijonossa parkkihallista pois ja aina Warner Brosin studioalueelle, oikein tie joka jouduttiin ylittämään oli suljettu liikenteeltä sen ajaksi ja vartijat/poliisit/työntekijät oli matkan varrella koko ajan ohjaamassa mihin mennään. Warner Brosin alueelle kun päästiin saatiin taas jonottaa jonkun aikaa paikallamme. Lopulta päästiin studioon. Alussa joku hauska mies kertoili juttuja ja esim. miten toimitaan jos tulee maanjäristys (henki olisi lähtenyt kun katto oli aivan täynnä kaikenmaailman lamppuja ym. vempaimia) tai tulipalo. Piti myös harjoitella aplodien antamista. Conanin bändi tuli seuraavaksi soittamaan ja viihdyttämään yleisöä, ja hyvin soittikin. Sitten päästiin itse asiaan, Conan lavalle ja show käyntiin. Ihan samanlainen oli kun telkkarissakin. Kaikkein hienointa oli ehkä seurata sitä välihässäkkää mikä alkoi aina samantien kun kamerat sammuivat. Lavalle roudattiin koripallon donkkaus paikka, toisella kertaa minikeittiö. Vieraina oli Flavor flave, sitten se australialainen kokki ja joku mies-koomikko joka lauloi, nimiä en enää muista. Facesta näkee ;) Osa vitseistä meni ohi, mutta aika paljon kyllä ymmärsikin. Lopuksi Conanin vielä laulaa lurautti meille pienen kappaleen pätkän, se tuli ihan yllätyksenä mulle että se laulaakin osaa! Suomen lippua yritin välillä huiskuttaa mutta ei tainnut telkkariin asti näkyä saati että Conan olisi sitä huomannut. Hauskaa oli!!
Hollywood-kyltti rinteessä oli pienoinen pettymys, elokuvissa se näyttää paljon isommalta mutta todellisuudessa oli todella paljon pienempi. Ja silloin illalla kun ajeltiin jounin kanssa niin ei sitä oltu edes valaistu, jotenkin kuvittelin että olisi ollut valaistu. Gps:n avulla yritettiin päästä kirjaimien luo, ajeltiin Hollywood Hillsillä, niihin katuihin verrattuna Tahmela on suorastaan ruhtinaallisen tilava ajaa :) Tiet siellä oli kapeita, mutkat todella jyrkkiä ja ylämäki melkoista. Onneksi meillä on neliveto! Eihän sinne kirjaimille asti päässyt, pari kilometria ennen määränpäätä oli portti edessä. Jouni kyllä tiesikin että ei sinne taida päästä ihan perille asti. Tulipahan yritettyä kuitenkin. Ja talot oli kyllä todella hulppeita rinteessä ja paikoitellen muuallakin LA:ssa.
Hotellimme LA:ssa oli nimeltään Marina Del Rey. Ihan hyvää tasoa, ei mikään luksus, mutta ei kyllä sitä Seattlen hotellinkaan tasoa. Aamupala oli hyvä, tosin se ei ole vielä missään hotellissa kuulunut hintaan. Eilen päästiin aamupäivän ajan nauttimaan lämmöstä ja auringosta. Nyt kun kohta ollaan aavikolla niin taidetaan päästä lähemmäs saunan lämpötiloja!
Toivotaan että Grand Canyon on yhtä suuri ja vaikuttava ilmestys mitä kuvien perusteella kuvittelee sen olevan.
Terkut helteiseen Suomeen Californian viileydestä.
Päivällä ei kauhean kauaa ollut aikaa Hollywoodissa pyöriä kun piti jo kiiruhtaa Conan O'brien shown kuvauksiin. Se olikin mielenkiintoinen tapahtuma. Ensin mentiin parkkihalliin, mihin oli järjestetty odotustila. Sinne päästäkseen piti mennä kolmesta tarkistuspisteestä läpi; ensimmäisessä tutkittiiin tavarat ja jouduttiin jättämään kamerat vartijoiden huostaan. Sitten piti esittää varauslappunen ja kolmannesta saatiin liput ja rannekkeet ja vuoronumero. Ja joka pisteessä piti Jounin näyttää henkkarit, mun ja Sallan vaan kerran. Lippu oli siis Jounin nimellä. Tämän jälkeen sai alueelta poistua hetkeksi aikaa, tosin takaisin tullessa joka kerta tavarat tutkittiin. Viimeinkin ihmisiä alettiin kutsua vuoronumeron perusteella jonoon. Sitten meidät kuljetettiin kuin lastantarhalaiset konsanaan parijonossa parkkihallista pois ja aina Warner Brosin studioalueelle, oikein tie joka jouduttiin ylittämään oli suljettu liikenteeltä sen ajaksi ja vartijat/poliisit/työntekijät oli matkan varrella koko ajan ohjaamassa mihin mennään. Warner Brosin alueelle kun päästiin saatiin taas jonottaa jonkun aikaa paikallamme. Lopulta päästiin studioon. Alussa joku hauska mies kertoili juttuja ja esim. miten toimitaan jos tulee maanjäristys (henki olisi lähtenyt kun katto oli aivan täynnä kaikenmaailman lamppuja ym. vempaimia) tai tulipalo. Piti myös harjoitella aplodien antamista. Conanin bändi tuli seuraavaksi soittamaan ja viihdyttämään yleisöä, ja hyvin soittikin. Sitten päästiin itse asiaan, Conan lavalle ja show käyntiin. Ihan samanlainen oli kun telkkarissakin. Kaikkein hienointa oli ehkä seurata sitä välihässäkkää mikä alkoi aina samantien kun kamerat sammuivat. Lavalle roudattiin koripallon donkkaus paikka, toisella kertaa minikeittiö. Vieraina oli Flavor flave, sitten se australialainen kokki ja joku mies-koomikko joka lauloi, nimiä en enää muista. Facesta näkee ;) Osa vitseistä meni ohi, mutta aika paljon kyllä ymmärsikin. Lopuksi Conanin vielä laulaa lurautti meille pienen kappaleen pätkän, se tuli ihan yllätyksenä mulle että se laulaakin osaa! Suomen lippua yritin välillä huiskuttaa mutta ei tainnut telkkariin asti näkyä saati että Conan olisi sitä huomannut. Hauskaa oli!!
Hollywood-kyltti rinteessä oli pienoinen pettymys, elokuvissa se näyttää paljon isommalta mutta todellisuudessa oli todella paljon pienempi. Ja silloin illalla kun ajeltiin jounin kanssa niin ei sitä oltu edes valaistu, jotenkin kuvittelin että olisi ollut valaistu. Gps:n avulla yritettiin päästä kirjaimien luo, ajeltiin Hollywood Hillsillä, niihin katuihin verrattuna Tahmela on suorastaan ruhtinaallisen tilava ajaa :) Tiet siellä oli kapeita, mutkat todella jyrkkiä ja ylämäki melkoista. Onneksi meillä on neliveto! Eihän sinne kirjaimille asti päässyt, pari kilometria ennen määränpäätä oli portti edessä. Jouni kyllä tiesikin että ei sinne taida päästä ihan perille asti. Tulipahan yritettyä kuitenkin. Ja talot oli kyllä todella hulppeita rinteessä ja paikoitellen muuallakin LA:ssa.
Hotellimme LA:ssa oli nimeltään Marina Del Rey. Ihan hyvää tasoa, ei mikään luksus, mutta ei kyllä sitä Seattlen hotellinkaan tasoa. Aamupala oli hyvä, tosin se ei ole vielä missään hotellissa kuulunut hintaan. Eilen päästiin aamupäivän ajan nauttimaan lämmöstä ja auringosta. Nyt kun kohta ollaan aavikolla niin taidetaan päästä lähemmäs saunan lämpötiloja!
Toivotaan että Grand Canyon on yhtä suuri ja vaikuttava ilmestys mitä kuvien perusteella kuvittelee sen olevan.
Terkut helteiseen Suomeen Californian viileydestä.
maanantai 6. kesäkuuta 2011
Jatkoa edelliseen...
Pakko heti korjata, en tiedä mistä olin saanut päähäni että matka SF:sta LA:iin kestää pari-kolme tunti. Matkahan siis kesti 7 h + tauot ja ruuhkat päälle. No nyt ollaan vihdoinkin perillä. Ruuhka tosiaan oli melkoinen, alkoi n. 20 km ennen määränpäätä. Ja kaistoja oli parhaimmillaan 7!!
Unohdin myös kertoa että ennen Fort Braggia käytiin Redwoods national parkissa. Siellä oli tosi isoja ja vanhoja puita paljon. Sitten meni vaijerihissi ylös josta pystyi katselemaan maisemia ja puita paremmin. Puistosta kun jatkettiin vähän matkaa eteenpäin tuli drive thru -puu. Harmi vaan että meillä on niiiin iso auto että eihän se siitä aukosta mahtunut!
Golden gate bridgeltä kun katsoi alas, niin näkyi mustia pötkylöitä vedessä. Heti ei tajuttu että ne olivat hylkeitä tms. eläimiä! Ja niitä oli paljon, aika hauskan näköisiä.
Radiosta on kuunneltu paljon kantria, kun ei sieltä paljon muuta tulekaan. Hyviä sanoituksia niissä on, tässä muutama: "God is great, beer is good and people are grazy". "Hand me one more, that's why I'm here for". "I'm good at drinking beer".
Nyt ollaan kuitenkin siis jo Los Angelesissa. Hotelli on hieno ja hienolla paikalla, ihan rannan tuntumassa, tosin venesatama on ensin ja varsinaiselle rannalle on mailin verran. Lämpötilakin jonkin verran lämpimämpi kuin San Franaciscossa. Huomenna on vuorossa Conan O'brienin show!! Siistiä päästä sinne, vaikka siihen meneekin puolet yhdestä päivästä. Hollywoodiin varmaan ennen nauhotusta. Nyt lähdetään tsekkaamaan biitsi ja kenties jokin ravintola...
Unohdin myös kertoa että ennen Fort Braggia käytiin Redwoods national parkissa. Siellä oli tosi isoja ja vanhoja puita paljon. Sitten meni vaijerihissi ylös josta pystyi katselemaan maisemia ja puita paremmin. Puistosta kun jatkettiin vähän matkaa eteenpäin tuli drive thru -puu. Harmi vaan että meillä on niiiin iso auto että eihän se siitä aukosta mahtunut!
Golden gate bridgeltä kun katsoi alas, niin näkyi mustia pötkylöitä vedessä. Heti ei tajuttu että ne olivat hylkeitä tms. eläimiä! Ja niitä oli paljon, aika hauskan näköisiä.
Radiosta on kuunneltu paljon kantria, kun ei sieltä paljon muuta tulekaan. Hyviä sanoituksia niissä on, tässä muutama: "God is great, beer is good and people are grazy". "Hand me one more, that's why I'm here for". "I'm good at drinking beer".
Nyt ollaan kuitenkin siis jo Los Angelesissa. Hotelli on hieno ja hienolla paikalla, ihan rannan tuntumassa, tosin venesatama on ensin ja varsinaiselle rannalle on mailin verran. Lämpötilakin jonkin verran lämpimämpi kuin San Franaciscossa. Huomenna on vuorossa Conan O'brienin show!! Siistiä päästä sinne, vaikka siihen meneekin puolet yhdestä päivästä. Hollywoodiin varmaan ennen nauhotusta. Nyt lähdetään tsekkaamaan biitsi ja kenties jokin ravintola...
San Francisco!
San Franciscoon ajaessamme pysähdyimme Fort Braggiin yöksi. Se oli pieni kylä ihan meren rannalla, n. parin tunnin ajomatkan päässä San Franciscosta. Tie oli rannikolla, ja vähän ennen, todella mutkaista ja kapeaa. Hotelli Fort Braggissa oli hieno!! Laadukkain hotelli tähän mennessä ja todella ystävällinen henkilökunta. San Franciscoon ajaeessa satoi vettä kaatamalla lähes koko matkan. Tsunamivaroitus oli myös annettu. Onneksi keli selkesi lopulta kuitenkin.
Kaupungista olemme kaikki tykänneet paljon. Itse olen tykästynyt erityisesti taloihin, aivan ihanan näköisiä! Mäkinen maasto on hyvää kuntoilua ;) Täällä tuli pyörittyä ympäriinsä lähinnä kävellen. Iso kaupunki joten kilometrejä tuli MONTA! Golden gate bridge tietenkin oli se pääkohde, se kun käveltiin toisesta päästä toiseen päähän niin luulin ettei se silta lopu ikinä. Takasin ei sitten enää jaksettukaan kävellä... Onneksi saatiin joltain kahdelta kivalta turistilta kaksi lippua turistibussiin (yksi lippu 35 dollaria!) niin riitti kun ostettiin yksi itse ja päästiin välissä bussillakin ajaleen. Hotelli on ihan ok, alue jolla se sijaitsee on hieman levottoman tuntuista. Nyt kun varasimme Los Angelesista hotellin, otettiin se rannan vierestä, toivottavasti alue siellä on hieman rauhallisempaa. Tosin viime yön nukuin itse paremmin kuin muina öinä koko reissun aikana.
Jos jotain mitä täällä ikävöi on, niin suihkua josta tulee tasasesti lämmintä vettä ja kunnon paineella. Toinen on sitten oikea peitto! Melko kylmä ollut lähes joka yö kun päällä vain viltti ja lakana.
Nyt on aamu valjennut jälleen pilvisenä. Los Angelesiin on luvattu n. 20 astetta ja aurinkoa, ainakin huomiselle. Sinne ei ajon pitäisi kestää kuin pari-kolme tuntia. Tosin pysähdysten kera ollaan perllä varmaan vasta iltapäivän puolella. Siellä olemme 2-3 yötä, katsotaan minkälainen paikka on että jatketaan matkaa jo parin päivän jälkeen.
Kaupungista olemme kaikki tykänneet paljon. Itse olen tykästynyt erityisesti taloihin, aivan ihanan näköisiä! Mäkinen maasto on hyvää kuntoilua ;) Täällä tuli pyörittyä ympäriinsä lähinnä kävellen. Iso kaupunki joten kilometrejä tuli MONTA! Golden gate bridge tietenkin oli se pääkohde, se kun käveltiin toisesta päästä toiseen päähän niin luulin ettei se silta lopu ikinä. Takasin ei sitten enää jaksettukaan kävellä... Onneksi saatiin joltain kahdelta kivalta turistilta kaksi lippua turistibussiin (yksi lippu 35 dollaria!) niin riitti kun ostettiin yksi itse ja päästiin välissä bussillakin ajaleen. Hotelli on ihan ok, alue jolla se sijaitsee on hieman levottoman tuntuista. Nyt kun varasimme Los Angelesista hotellin, otettiin se rannan vierestä, toivottavasti alue siellä on hieman rauhallisempaa. Tosin viime yön nukuin itse paremmin kuin muina öinä koko reissun aikana.
Jos jotain mitä täällä ikävöi on, niin suihkua josta tulee tasasesti lämmintä vettä ja kunnon paineella. Toinen on sitten oikea peitto! Melko kylmä ollut lähes joka yö kun päällä vain viltti ja lakana.
Nyt on aamu valjennut jälleen pilvisenä. Los Angelesiin on luvattu n. 20 astetta ja aurinkoa, ainakin huomiselle. Sinne ei ajon pitäisi kestää kuin pari-kolme tuntia. Tosin pysähdysten kera ollaan perllä varmaan vasta iltapäivän puolella. Siellä olemme 2-3 yötä, katsotaan minkälainen paikka on että jatketaan matkaa jo parin päivän jälkeen.
perjantai 3. kesäkuuta 2011
Kuvia...
Muutama kuva matkan varrelta. Menivät vähän sekavaan järjestykseen ja kuvatekstejäkään en nyt juuri saa mitenkään järkevästi...
Matkan viides päivä alkamassa. Lähdettiin juuri etenemään Phoenixista kohti San Franciscoa. Jos mentäisiin moottoritietä matka kestäisi 5-6 tuntia, mutta päätettiin ottaa maisemareitti, joten matka tulee kestämään todennäköisesti tuplasti enemmän. Mutta varmasti kannattaa, reitti nimittäin menee rannikkoa pitkin. Ja jos siltä tuntuu niin ainahan sitä voi jäädä yöksi johonkin kivaan pikku kylään!
Phoenixissa olimme siis Christinen ja Buddyn sekä Michaelin ja Vickyn vieraana. Christine on Sallan ja Jounin mummun serkun tytär, Buddy Christinen mies ja Mike taasen Christinen poika ja Vicky Miken morsian. Christine ja Buddy ovat tulossa elokuussa Suomeen ja Mikehan kävi Suomessa pari vuotta sitten.
Phoenix, ja ympäristö, on aivan uskomattoman kaunista seutua. Mihin vaan katsookin niin näkyy vuoria. Päivä alkoi aamupalalla Morning gloryssa, oikein perinteistä amerkkalaista aamupalaa oli tarjolla. Itse söin karamellisoiduilla sipuleilla, juustolla ja pekonilla täytetyn munakkaan ja hash brownia, joka oli jonkin sortin perunapaistosta. Että kevyt pikku aamupala!
Alunperin meidän piti mennä vauhdikkaalle veneajelulle Hells gateen, mutta kuinkas ollakkaan se peruttiin huonon sään vuoksi. Sää tosin ei ollut ainakaan kaupungissa huono, ehkä se sitten oli sitä vuorilla. Päätettiin sitten lähteä katsomaan kraaterijärveä. Eikä kyllä harmita että veneajelu peruttiin, kraaterijärvellä oli todella upeat näköalat. Ikinä en ole niin hienoa maisemaa nähnyt! Ajo järvelle kesti parisen tuntia, perille kun päästiin oltiin n. 2 km korkeudessa. Matkan aikana sää muuttui täysin, perillä oli nimittäin lunta varmaan enemmän kun Suomessa viime talvena! Sitten mentin syömään Black Beariin, kunnon perinteistä amerikkalaista ruokaa.
Jo tähän mennessä ollaan huomattu että ei ole Suomella enää paljon millä kehua, maisemat ja luonto on toki kaunista Suomessakin, mutta ei mitenkään sellaista kuin täällä. Kahvin juonnillakaan ei päästä lähellekään niitä määriä mitä amerikkalaiset tuntuu juovan, pieni kuppi on jotain 0,3 l, medium lähentelee varmasti puolta litraa ja iso sitten tuplasti vielä tätä isompi. Ehkä sitä pitää juoda niin paljon siksi että tuntuu olevan melko laimeaa... Jääkiekon maailmanmestaruus meillä sentään on, mutta se ei tuntunut ihan hirveästi ihmisiä kiinnostavan.
Nyt on sää ollut melko koleaa, Phoenixiin ajaessa satoi vettä lähes koko ajan ja vaikka nyt paistaa aurinko on lämpötila silti n. 10 astetta. Noh, New Orleansissa on uutisten mukaan lämpöennätys meneillään, sellaset 37 astetta, joten sitä odotellessa :)
Terkkuja!!
Anu
Phoenixissa olimme siis Christinen ja Buddyn sekä Michaelin ja Vickyn vieraana. Christine on Sallan ja Jounin mummun serkun tytär, Buddy Christinen mies ja Mike taasen Christinen poika ja Vicky Miken morsian. Christine ja Buddy ovat tulossa elokuussa Suomeen ja Mikehan kävi Suomessa pari vuotta sitten.
Phoenix, ja ympäristö, on aivan uskomattoman kaunista seutua. Mihin vaan katsookin niin näkyy vuoria. Päivä alkoi aamupalalla Morning gloryssa, oikein perinteistä amerkkalaista aamupalaa oli tarjolla. Itse söin karamellisoiduilla sipuleilla, juustolla ja pekonilla täytetyn munakkaan ja hash brownia, joka oli jonkin sortin perunapaistosta. Että kevyt pikku aamupala!
Alunperin meidän piti mennä vauhdikkaalle veneajelulle Hells gateen, mutta kuinkas ollakkaan se peruttiin huonon sään vuoksi. Sää tosin ei ollut ainakaan kaupungissa huono, ehkä se sitten oli sitä vuorilla. Päätettiin sitten lähteä katsomaan kraaterijärveä. Eikä kyllä harmita että veneajelu peruttiin, kraaterijärvellä oli todella upeat näköalat. Ikinä en ole niin hienoa maisemaa nähnyt! Ajo järvelle kesti parisen tuntia, perille kun päästiin oltiin n. 2 km korkeudessa. Matkan aikana sää muuttui täysin, perillä oli nimittäin lunta varmaan enemmän kun Suomessa viime talvena! Sitten mentin syömään Black Beariin, kunnon perinteistä amerikkalaista ruokaa.
Jo tähän mennessä ollaan huomattu että ei ole Suomella enää paljon millä kehua, maisemat ja luonto on toki kaunista Suomessakin, mutta ei mitenkään sellaista kuin täällä. Kahvin juonnillakaan ei päästä lähellekään niitä määriä mitä amerikkalaiset tuntuu juovan, pieni kuppi on jotain 0,3 l, medium lähentelee varmasti puolta litraa ja iso sitten tuplasti vielä tätä isompi. Ehkä sitä pitää juoda niin paljon siksi että tuntuu olevan melko laimeaa... Jääkiekon maailmanmestaruus meillä sentään on, mutta se ei tuntunut ihan hirveästi ihmisiä kiinnostavan.
Nyt on sää ollut melko koleaa, Phoenixiin ajaessa satoi vettä lähes koko ajan ja vaikka nyt paistaa aurinko on lämpötila silti n. 10 astetta. Noh, New Orleansissa on uutisten mukaan lämpöennätys meneillään, sellaset 37 astetta, joten sitä odotellessa :)
Terkkuja!!
Anu
keskiviikko 1. kesäkuuta 2011
Lennosta pakko viela mainita etta kylla Icelandair saa 10 pistetta! Papukaijamerkki jaa pois kun edes Atlantin ylittavalla lennolla ei tarjottu ilmaista sapuskaa. Mehua/kahvia sentaan sai... Elokuvia pystyi katsomaan, kuuntelemaan musiikkia tai katselemaan muutamia telkkarisarjoja. Ilman niita olisi kylla aika kaynyt pitkaksi. Lento oli suorastaan uskomattoman tasainen.
Aikaero todellakin rasittaa viela. Molempina oina nukkunut todella huonosti. Ihmeen virkeana eilen kuitenkin oli. Haahuiltiin pitkin Seattlea, kaytiin Space Needlessa josta oli kylla huikeat nakoalat. Hissi sinne meni tornin ulkopuolella ja oli aika pelottava kokemus. Tornin vieressa oli Experience music project -nayttely. Siella kaytiin kun aiheena oli lahinna Nirvana. Yllatyin itsekin kuinka kauan siella sai aikaa kulumaan vaikka en varsinen Nirvana-fani olekaan. Jounihan sinne siis halusi. Pitsalla kun kaytiin niin tuli yllatyksena etta pitsaan ei kuulu edes juustoa ellei sita erikseen tilaa! Oli vahan kuivahko pitsa meikalaisella... Mutta kokista saa sentaan juoda samaan hintaan vaikka kuinka monta mukia!
Hotelli on ihan ok-tasoa, ei todellakaan mitaan luksusta kun halpa oli, 25 dollaria/yo/paa. Aamupala on continental breakfast, joka tassa tapauksessa tarkoittaa vehnarinkelia joko tuorejuustolla tai hillolla, muffinsseja ja kahvia/appelsiinimehua. Mutta siina mielessa positiivista etta ajateltiin ettei aamupala kuulu lainkaan, joten parempi tama kuin ei mitaan.
Tanaan jatkuu matka sitten vuokra-autolla kohti Phoenixia Oregonia. Seattle oli ihan mukava kaupunki, ei mikaan erityisen erikoinen kuitenkaan, 1,5 paivaa riitti vallan mainiosti. Mukavaa paasta oikeiden amerikkalaisten vieraiksi, paasee puhumaan englantiakin enemman. Tahan mennessa puhuminen ollut melko vahaista.
Terkkuja Suomeen!
Aikaero todellakin rasittaa viela. Molempina oina nukkunut todella huonosti. Ihmeen virkeana eilen kuitenkin oli. Haahuiltiin pitkin Seattlea, kaytiin Space Needlessa josta oli kylla huikeat nakoalat. Hissi sinne meni tornin ulkopuolella ja oli aika pelottava kokemus. Tornin vieressa oli Experience music project -nayttely. Siella kaytiin kun aiheena oli lahinna Nirvana. Yllatyin itsekin kuinka kauan siella sai aikaa kulumaan vaikka en varsinen Nirvana-fani olekaan. Jounihan sinne siis halusi. Pitsalla kun kaytiin niin tuli yllatyksena etta pitsaan ei kuulu edes juustoa ellei sita erikseen tilaa! Oli vahan kuivahko pitsa meikalaisella... Mutta kokista saa sentaan juoda samaan hintaan vaikka kuinka monta mukia!
Hotelli on ihan ok-tasoa, ei todellakaan mitaan luksusta kun halpa oli, 25 dollaria/yo/paa. Aamupala on continental breakfast, joka tassa tapauksessa tarkoittaa vehnarinkelia joko tuorejuustolla tai hillolla, muffinsseja ja kahvia/appelsiinimehua. Mutta siina mielessa positiivista etta ajateltiin ettei aamupala kuulu lainkaan, joten parempi tama kuin ei mitaan.
Tanaan jatkuu matka sitten vuokra-autolla kohti Phoenixia Oregonia. Seattle oli ihan mukava kaupunki, ei mikaan erityisen erikoinen kuitenkaan, 1,5 paivaa riitti vallan mainiosti. Mukavaa paasta oikeiden amerikkalaisten vieraiksi, paasee puhumaan englantiakin enemman. Tahan mennessa puhuminen ollut melko vahaista.
Terkkuja Suomeen!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)