Huh mikä seikkailu nämä muutama viimeinen päivä on ollut! Las Vegasista lensimme siis Houstoniin. Lento oli yölento, lähti yhdeltä yöllä. Viimeinen päivä Vegasissa oli melkoista palloilua ympäriinsä, menimmekin jo todella hyvissä ajoin lentokentälle kun tuntui ettei Vegasissa enää keksi tekemistä. Lento itse meni hyvin. Kentältä otettiin sitten taksi suoraa Houstonin bussiasemalle josta lähti bussimme kohti New Orleansia.
Matkalla bussiasemalle pääsimme todistamaan melko yllättävää kolaria. Ajotapahan on melko vauhdikas, moottoriteillä ajetaan lujaa! Yhtäkkiä edessä kuului pamahdus ja taksi hiljensi vauhdilla. Edellä ollut auto oli poikittain tiellä sementtiaitojen välissä jumissa. Kuskille ei onneksi käynyt kuinkaan! Pääsimme jatkamaan matkaamme ohittamalla kolariauton suljetulla, vastaantulevien kaistalla.
Bussiasemalle kun päästiin oli aikainen aamu ja nukkuminen lentokoneessa oli mitä oli... Bussiin päästäkseen piti mennä turvatarkastuksen läpi, ihan kun lentokentällä olisi ollut. Juuri kun oltiin astumassa bussiin Jouni huomasi että lompakkoa ei löydy mistään. Paniikissa pengottiin kaikki mahdolliset paikat, ei vaan löytynyt. No vaihtoehdot oli että joko se on varastettu tai sitten se oli jäänyt McDonaldsiin jossa käytiin "aamupalalla". Seuraavat vaihtoehdot oli joko jäädä bussista pois tai mennä bussiin, ilman lompakko joka tapauksessa. Päädyttiin menemään bussiin koska lompakon löytäminen olisi ollut melko mahdotonta. Bussissa sitten soitto Nordeaan ja luottokorttien mitätöinti. Lievän v-tutuksen vallassa matkamme siis jatkui kohti New Orleansia. Hetken päästä sitten Salla löysi lompakon omasta repustaan, tietenkin. Hyvä niin, mutta huono kun luottokortteja ei voida tällä matkalla enää kuitenkaan käyttää, ainoat luottokortit kun oli Jounilla.
Tähän mennessä ollaan totuttu siihen, että ihmiset ovat todella ystävällisiä, joskus jopa yliystävällisiä, tennäisiä. Koko ajan vieraat ihmiset kyselevät kuulumisia ja onko kaikki hyvin ja voiko vielä tehdä jotain meidän hyväksi. Poikkeus vahvistaa säännön, bussikuski oli jotain aivan muuta. Varmasti tylyin henkilö matkamme aikana! Ajotapakin oli arveluttavaa... Sekin on huomattu, että tiet ovat moottoritiet mukaanlukien huonossa kunnossa.
Kesken bussimatkan oli vielä ratsia. Poliisit tuli ja tarkasti ensin kaikkien henkilöllisyyspaperit. Sitten kaikki pihalle ja huumekoirat kehiin. Ensimmäisenä minun reppuni nuuhkittiin, onneksi ei löytynyt mitään ;) Salla tutustui matkan aikana johonkin paikalliseen muusikkoon, joka kertoi että ratsioita ei normaalisti ole, ellei joku ole vinkannut mahdollisesta huumekuljetuksesta. Meidän bussista ei kuitenkaan keneltäkään mitään löytynyt.
New Orleansiin kun päästiin, otettiin taas taksi hotellille. Tällä kertaa hotellin nimi oli O Keefe plaza hotel. Valinta osui kyseiseen hotelliin sijainnin ja hinnan vuoksi. Huoneeseen kun päästiin todettiin että sänkyjä on tasan yksi. Onneksi ollaan hyvi keskenämme toimeen tulevia, yks lisäpeitto (=lakana) ja kolme meni rinnakkain ihan hyvin, tiiviisti tosin! Hotellin taso oli samaa kuin muidenkin joissa ollaan yövytty, ihan ok. Aamiainen kuului sentään hintaan.
Kaupunkin New Orleans oli oikein mukava, kaikki tykkäsimme. Lämpötila oli kovin eksoottinen, n. 35 astetta ja päälle järjetön kosteus. Ensimmäisenä iltana kun tultiin ravintolasta jossa käytiin syömässä (House of blues) törmättiiin paikalliseen rouvaan joka halusi esitellä meille kotinsa. Rouva asui samassa talossa jossa ravintola oli. Vähän ihmeteltiin moista kutsua mutta mentiin sitten kun oli niin mukavan oloinen nainen. Komea oli terassi rouvalla, paljon kukkia ja tosi iso. Näkymät Missisippi-joelle ja kaupunkiin. Sisällä kun kävästiin nopeasti niin näytti kuin jossain museossa. Kertoi että olivat miehensä kanssa ostaneet elmänsä aikana aina mikä silmää miellytti. Kahteen otteeseen oli rouvan asunto mennyt myrskyn mukana piloille, mutta aina oltiin rakennettu uudestaan. Mitenhän kaikki ne tavarat oli säästynyt...?
Kaupungilla pyörimisen lisäksi käytiin suoajelulla. Neljän tunnin retki piti sisällään n. tunnin ajomatkan edestakaisin suolle sekä n. kahden tunnin ajelun suolla venellä. Ensin venettämme tuli moikkaamaan pikkuisia alligaattoreita. Loppuvaiheessa yksi iso, big Al -niminen, ihmistä selkeästi isompi kaveri. Matkaoppaamme kertoi, että sääntö on, että jos alligaattori on ihmisen kokoinen tai isompi, ei sen kanssa kannata tehdä lähempää tuttavuutta. Big Al olisi todennäköisesti saanut kenestä vain meistä kivan välipalan. Opas syötti alligaattoreille vaahtokarkkeja ja nakkeja. Kuka arvaa miksi vaahtokarkkeja? Teki mieli kysyä että mitä sokeri- ja suolapalat tekevät pidemmällä juoksulla alligaattoreideen elimistölle. En sitten kuitenkaan osannut muotoilla kysymystäni englanniksi joten jäi kysymättä. Hyviä kuvia saatiin, niistä joku myöhemmin tänne blogiin tulee.
Suoajelulle mennessämme bussista näki hyvin mitä Katriina-myrsky oli tehnyt, osa taloista oli rakennettu uudelleen mutta oli kyllä todella paljon tyhjiä tontteja tai taloja joille ei oltu myrskyn jälkeen tehty mitään. Jopa kokonainen sairaala oli pyyhkiytynyt pois. Huvipuisto oli jätetty niille sijoilleen tuhoutuneena. Hassua että ihmiset voivat jättää omaisuutensa noin vain paikalleen mätänemään ilman mitään vastuuta.
Illalla käytiin syömässä Gumbo -nimisessä ravintolassa. Otettiin Jounin kanssa perinteistä New Orleansilaista punakalaa joka tarjoiltiin paistettujen perunnoiden, rapumössön ja kaali/kinkku sotkun kera. Oli hyvää! Salla nautti sitten "vegesalaatin"... Bourbon-kadulla tuntui olevan koko New Orleansin yöelämä. Baaria ja kuppilaa toisen vieressä, paljon valoja, katutaiteilijoita ym. Baarit tuntui kilpailevan juomien ja ruokien lisäksi sillä että kuka soittaa musiikkia isoimmalla volyymillä. Monessa paikassa oli live-musiikkia jota olisi ollut kiva mennä kuuntelemaan jos volyymitaso olisi ollut siedettävä. Volyymillä jolla soittivat oli epäsiedettävää kun seisoi kadulla, saati että olisi mennyt sisälle. Bourbon-katu oli kapea ja illalla autoilta suljettu. Voin vain kuvitella millainen menos siellä on Mardi Grasin aikana.
Jotta matkamme ei kävisi liian helpoksi, ei seuraavan päivän autovuokraus sujunut ihan mutkitta Jounin luottokorttien sulkemisen takia. Piti soittaa Suomeen jotta vaihtavat vuokraajaksi Sallan. Lopulta kun luuriin joku saatiin ja asia tuli hoidettua lupasivat he Suomesta faksata oikeat paperit New Orleansin lentokentän vuokrauspisteeseen, jossa siis olimme. No eipä älytty tarkistaa faksinumeroa joka siis oli väärä. Uusintasoitto Suomeen ja nauha puhelimessa että paikka on suljettu. Aikamme pähkäiltyä Jouni katsoi sähköpostinsa josta onneksi löytyi tarvittavat tiedot ja saimme auton. Joten tien päällä taas olemme :) Autona tällä kertaa Chrysler Town&Country mini-van. Päätimme vaihtaa palautuspaikkaa Knoxvillen sijasta Washingot DC:n. Loppumatka sitten junalla. Alunperin piti siis mennä jo Knoxvillestä junalla loppumatka.
Tämän tekstin kirjoitin autossa. Nyt ollaan n. puolentunnin ajon päässä Memphiksestä paikassa nimeltä Tunica. Hotelli vaikuttaa ihan ok:lta, tosin ei saada suihkua toimimaan kunnolla...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti