Kuvia...

Muutama kuva matkan varrelta. Menivät vähän sekavaan järjestykseen ja kuvatekstejäkään en nyt juuri saa mitenkään järkevästi...

Matkan viides päivä alkamassa. Lähdettiin juuri etenemään Phoenixista kohti San Franciscoa. Jos mentäisiin moottoritietä matka kestäisi 5-6 tuntia, mutta päätettiin ottaa maisemareitti, joten matka tulee kestämään todennäköisesti tuplasti enemmän. Mutta varmasti kannattaa, reitti nimittäin menee rannikkoa pitkin. Ja jos siltä tuntuu niin ainahan sitä voi jäädä yöksi johonkin kivaan pikku kylään!

Phoenixissa olimme siis Christinen ja Buddyn sekä Michaelin ja Vickyn vieraana. Christine on Sallan ja Jounin mummun serkun tytär, Buddy Christinen mies ja Mike taasen Christinen poika ja Vicky Miken morsian. Christine ja Buddy ovat tulossa elokuussa Suomeen ja Mikehan kävi Suomessa pari vuotta sitten.
Phoenix, ja ympäristö, on aivan uskomattoman kaunista seutua. Mihin vaan katsookin niin näkyy vuoria. Päivä alkoi aamupalalla Morning gloryssa, oikein perinteistä amerkkalaista aamupalaa oli tarjolla. Itse söin karamellisoiduilla sipuleilla, juustolla ja pekonilla täytetyn munakkaan ja hash brownia, joka oli jonkin sortin perunapaistosta. Että kevyt pikku aamupala!

Alunperin meidän piti mennä vauhdikkaalle veneajelulle Hells gateen, mutta kuinkas ollakkaan se peruttiin huonon sään vuoksi. Sää tosin ei ollut ainakaan kaupungissa huono, ehkä se sitten oli sitä vuorilla. Päätettiin sitten lähteä katsomaan kraaterijärveä. Eikä kyllä harmita että veneajelu peruttiin, kraaterijärvellä oli todella upeat näköalat. Ikinä en ole niin hienoa maisemaa nähnyt! Ajo järvelle kesti parisen tuntia, perille kun päästiin oltiin n. 2 km korkeudessa. Matkan aikana sää muuttui täysin, perillä oli nimittäin lunta varmaan enemmän kun Suomessa viime talvena! Sitten mentin syömään Black Beariin, kunnon perinteistä amerikkalaista ruokaa.

Jo tähän mennessä ollaan huomattu että ei ole Suomella enää paljon millä kehua, maisemat ja luonto on toki kaunista Suomessakin, mutta ei mitenkään sellaista kuin täällä. Kahvin juonnillakaan ei päästä lähellekään niitä määriä mitä amerikkalaiset tuntuu juovan, pieni kuppi on jotain 0,3 l, medium lähentelee varmasti puolta litraa ja iso sitten tuplasti vielä tätä isompi. Ehkä sitä pitää juoda niin paljon siksi että tuntuu olevan melko laimeaa... Jääkiekon maailmanmestaruus meillä sentään on, mutta se ei tuntunut ihan hirveästi ihmisiä kiinnostavan.

Nyt on sää ollut melko koleaa, Phoenixiin ajaessa satoi vettä lähes koko ajan ja vaikka nyt paistaa aurinko on lämpötila silti n. 10 astetta. Noh, New Orleansissa on uutisten mukaan lämpöennätys meneillään, sellaset 37 astetta, joten sitä odotellessa :)

Terkkuja!!
Anu

Lennosta pakko viela mainita etta kylla Icelandair saa 10 pistetta! Papukaijamerkki jaa pois kun edes Atlantin ylittavalla lennolla ei tarjottu ilmaista sapuskaa. Mehua/kahvia sentaan sai... Elokuvia pystyi katsomaan, kuuntelemaan musiikkia tai katselemaan muutamia telkkarisarjoja. Ilman niita olisi kylla aika kaynyt pitkaksi. Lento oli suorastaan uskomattoman tasainen.

Aikaero todellakin rasittaa viela. Molempina oina nukkunut todella huonosti. Ihmeen virkeana eilen kuitenkin oli. Haahuiltiin pitkin Seattlea, kaytiin Space Needlessa josta oli kylla huikeat nakoalat. Hissi sinne meni tornin ulkopuolella ja oli aika pelottava kokemus. Tornin vieressa oli Experience music project -nayttely. Siella kaytiin kun aiheena oli lahinna Nirvana. Yllatyin itsekin kuinka kauan siella sai aikaa kulumaan vaikka en varsinen Nirvana-fani olekaan. Jounihan sinne siis halusi. Pitsalla kun kaytiin niin tuli yllatyksena etta pitsaan ei kuulu edes juustoa ellei sita erikseen tilaa! Oli vahan kuivahko pitsa meikalaisella... Mutta kokista saa sentaan juoda samaan hintaan vaikka kuinka monta mukia!
Hotelli on ihan ok-tasoa, ei todellakaan mitaan luksusta kun halpa oli, 25 dollaria/yo/paa. Aamupala on continental breakfast, joka tassa tapauksessa tarkoittaa vehnarinkelia joko tuorejuustolla tai hillolla, muffinsseja ja kahvia/appelsiinimehua. Mutta siina mielessa positiivista etta ajateltiin ettei aamupala kuulu lainkaan, joten parempi tama kuin ei mitaan.

Tanaan jatkuu matka sitten vuokra-autolla kohti Phoenixia Oregonia. Seattle oli ihan mukava kaupunki, ei mikaan erityisen erikoinen kuitenkaan, 1,5 paivaa riitti vallan mainiosti. Mukavaa paasta oikeiden amerikkalaisten vieraiksi, paasee puhumaan englantiakin enemman. Tahan mennessa puhuminen ollut melko vahaista.

Terkkuja Suomeen!

Seattlessa ollaan!

Perille paastiin turvallisesti. Matka meni yllattavan kivuttomasti. Langatonta yhteytta ei tietenkaan ole hotellissamme, joten nyt vain lyhyt paivitys tanne. Space needle on kylla onnettoman nakonen ilmestys, odotti ehka jotain vahan isompaa rakennelmaa. No, katsotaan tanaan milta sielta ylhaalta nayttaa. Mutta se nakyy kylla hotellin ikkunasta, etta maisemat on kohdallaan ainakin! Saa on niinkun Suomessakin, viileeta ja pilvista. Toivomme etta Oregonin jalkeen ei tarvitsisi enaa farkkuja pitaa vaan voisi siirtya kesavaatteisiin :)

Neljä päivää vielä...

Nyt alkaa oleen matkakuumetta jo ilmassa. Jännitystä on ollut lisäämässä Islannin tulivuori joka päätti purkautua nyt sitten uudestaan ja melkein aiheutti samanmoisen lentohässäkän kun mikä vuosi sitten oli. Onneksi tilanne näyttää nyt kohtalaisen hyvältä ja todennäkösesti päästään lähtemään ihan aikataulussa.
Viime sunnuntaina pidettiin vielä viimenen palaveri Sallan ja Jounin kanssa. Tsekattiin että kaikki on kunnossa, matkaliput, autovuokraus, passit, ajokortit... Nyt tulevana viikonloppuna pitää varmaan jo vähän fiilistellä, käydä vaikka American Dinerissä syömässä ;)
Pakatakin varmaankin pitäisi... Mitä kaikkea ihminen tarvitsee tämmöselle reissulle? Kuinka paljon kannattaa ottaa esim. vaatteita mukaan? Kaikki pitää kuitenkin raahata mukana koko matkan ajan ja pestä itse missä milloinkin. Onneks matkalaukku on iso, on tapana pakata mielummin vähän liikaa kun liian vähän.
Lennolle on nyt hankittuna matkapahoinvointilääkettä ja lentosukat. Lentosukat (=tukisukat!) kuulostaa kyllä vähän mummomaiselta, mutta ei niistä varmaan haittaakaan ole. Divarista voisi hakea jonkun kirjan vielä luettavaksi. Täytyy kyllä myöntää että lentäminen pelottaa! Varmasti siihen tottuu sitten kun ilmassa ollut aikansa ja unohtaa että ollaan korkeella, mutta nousu tulee olemaan aivan kamalaa. Ja niitä pitää vielä kestää kaksi kertaa! Parempi olla ajattalematta asiaa...

Seuraavan kerran kirjottelen sitten varmaankin jo Amerikasta!!